sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Kalle Möttö, linjaliikennettä sydämen lämmöllä

Muistamme yhä Kiteellä linja-autoliikennettä harjoittaneen leppoisan miehen. Hän oli Viipurissa 1896 syntynyt Kalle Möttö. Isä oli syntynyt Kangaslammilla, mutta äiti kotoisin Kiteen Närsäkkälästä. Viipurista perhe siirtyi Ruskealaan Kallen ollessa 4-vuotias. Ruskealassa hän sittemmin avioitui ja lähti perheineen Helsinkiin. Vuosi oli 1925.

 
Kalle Mötön ensimmäinen bussi kuvattiin ehkä Kaalamolla 1930-luvun vuosina

ENSIMMÄISET TYÖPAIKAT olivat VR:n ratapihalla ja Pasilan Konepajalla. Tuttu mies perusti sitten limonaditehtaan vuonna 1926. Kuorma-auto oli jo tilattu ja samaan kauppaan kuului sille tarvittavan kuljettajan ajokorttikoulutus. Se sai Kallen innostumaan tarjouksesta ja autoilijan ura alkoi uudella kuormurilla limsan jakelu- ja tukkumyyjän tehtävässä. Entistä asiakaskuntaa ei ollut, joten automiehen piti pystyä valloittamaan uudet ostajat joskus jopa persoonallaan.

ERÄÄSSÄKIN PAIKASSA kahvilaa pitänyt rouva miltei tylysti ilmoitti, ettei hän uuden toimittajan kanssa asioihin lähde. Kalle huomasi kahvilan seinällä viulun ja mielenjohteesta otti sen käsilleen. "En ennättänyt jousella montakaan sointua tempaista, kun rouva jo muutti mieltään", Kalle muisteli myöhemmin. Pari kolme laatikkoa limonadia jäi jo silloin kahvilaan ja jatkossa rouvasta tuli eräs tehtaan vakioasiakas.

KUORMA-AUTONKULJETTAJANA toimiessaan Möttö oli jo hankkinut henkilöauton Helsingin taksiin. Kuskit olivat palkattuja, kun oma aika kului toisaalla. "Kovin monta kolaria ne miehet ennättivät sillä autolla ajamaan, vaikka Helsingissä siihen aikaan ei ihmeemmin vastaantulijoita ollut", oli Kallen eräs muisto Helsingin vuosilta. Kalle ajeli kyllä taksiaan jossakin määrin myös itse. "Tolppa" oli Kaivopuiston kupeella ja sen ajan kenraaleista Mannerheim oli useasti kyydittävänä. "Marskin" lähinaapureita olivat kenraalit Walden ja Malmberg. Monesti kävi niin, että ravintolareissuillaan kaikki kolme kenraalia olivat samalla kertaa Kalle Mötön kyydissä.

ÄIDIN JUURILTA kuului tietoa, että Sortavalan, Kaalamon ja Kiteen välillä linja-autoliikenteen alkanut yrittäjä oli luopunut puuhasta vain lyhyen ajan toimittuaan. Kalle oli ennakkoluuloton mennessään liikenneministeriöön kyselemään, josko saisi linjaliikenneluvat vapautuneelle reitille. Virkamies oli hyvin kohtelias ja asiat järjestyivät niin, että lupa-asiat olivat kunnossa jo keväällä 1930. Linja-autokin oli ostettu ja liikenteen aloittamispäivä lyöty lukkoon. Kallen puoliso oli ison talon tyttö Ruskealan Kumurista, siis tulevan reitin varrelta. Ratkaisussa oli paluuta oman äidin ja puolison juurille.

SIVUMENNEN sopinee kertoa, että helsinkiläisen limonaditehtaan töissä ennätti toimia myös Anna Möttö, Kallen puoliso. Ammattitaitoa oli niin paljon, että hän uskaltautui perustamaan pienen limonaditehtaan Kiteelle. On melko varmaa, että jo Sortavalan vuosina Möttöjen yksi lisätienesti tuli omavalmisteisten virvoitusjuomien myynnistä. Itse muistelen tuotteissa olleen ainakin kolme nimikettä. Niitä olivat portteri, omenalimonadi ja sitruunasooda. Siihen aikaan juomat pakattiin patenttikorkki-nimisillä sulkimilla varustettuihin, noin 0,4 litran pulloihin. Juomien siirtely myyntiin tapahtui rimoista naulatuilla kehikoilla, joihin mahtui joko 16- tai 20 pulloa kuhunkin. Niitä kehikoita nähtiin Möttöjen pihapiirin reunamalla Maljakivessä vielä sittenkin, kun juomabisnes oli jo lopetettu.



Kalle Möttö ja matkaharmoni. Mandoliinin viritys on käynnissä.

 
Mötön kesäseurat Maljakivessä joskus 1950-luvulla. Väkeä on paljon.
 
ENNEN SOTIA Mötön yritys kehittyi myötätuulessa. Matkustajia riitti ja autokannassa oli 1930-luvun lopulla jo kuusi bussia. Kalle itse muisteli tuon ajan olleen taloudellisesti hyvää yrittäjälle. Sotavuodet olivat oma lukunsa. Ne veivät Mötön ja hänen kalustonsakin rintamaoloihin. Sotien jälkeen liikennöitäviksi jäi lyhyitä tieosuuksia rajanpinnassa Kiteen ja Tohmajärven suunnilla. Olot olivat monella tavalla hankalat. Matkustavaisten piti päästä jo aamusta asioilleen Kiteelle, tai jatkaa sieltä Tohmajärvelle, Joensuuhun, ehkä Savonlinnaan. Sen turvaamiseksi Mötön bussit kuskeineen joutuivat yöpymään esimerkiksi Lahdenkylässä ja Valkeavaarassa.
 
 
Tämä kuva lienee otettu noin vuonna 1950. Pesosen Eino ja Sirkka Möttö olivat silloin kihlapari ja työskentelivät kuljettajan ja rahastajan työparina bussissa.

 
Mötön bulldoggi-Bedford, Eino Pesonen seisoo bussin vieressä vasemmalla.  Muistan monia bussikyytejä Potoskaan enolaan, joita enoja siellä oli peräti kolme. Joskus taas mentiin isän kanssa Tohmajärvelle. Usein matka jatkui junalla Joensuuhun ja illaksi päästiin samoja reittejä kotiin, useimmiten loppumatka taas Mötön linjurilla.
 

Mötön lasten serkku, tädin tyttö Maire Liukku saattoi hänkin toimia rahastajana Mötön autoissa. Kuvassa vasemmalta lähtien Maire, Oiva Taivainen ja Sirkka Möttö.
 
HENKILÖKOHTAISIA muistoja  Kalle Mötön linja-autoliikenteen ajoilta Pajapellon ukolla on paljon.Tulkoon tässä kerrotuksi niistä yksi: Kerran matkustimme Mötön kyydillä jopa porsaan hakuun Kontiolaan. Tosin silloin siihen tarvittiin vielä Juurikan kaupoilta lainattu Kauko Kostamon potkukelkka, jolla isäni kanssa noin 7 kilometriä suuntaansa ahkerasti potkutellen ennätimme Mötön auton kahden kirkonkylänreissun välillä  haalata Juho Tuhkaselta säkissä ostetun porsaan  parahiksi bussimatkalleen Kiteenlahteen. Se muuten saattoi olla ainoa kerta, että hartaasti toivoin "Mötön auton" olevan edes varttitunnin myöhässä. Kiirettä piti, mutta kyytiin ehdittiin!

BUSSIYRITYSTÄ hoidettiin Kiteelle siirtyneenä osaksi perhepiirin voimin. Kuljettajana oli jo 1940-luvun puolesta välistä lähtien vävy, vanhimman tyttären Sirkan mies Eino Pesonen. Kaija-tytön mies Oiva Taivainen taas toimi huollon ja remonttien parissa. Useita Kallen tyttäriä oli rahastajan tehtävissä. Maljakivessä sijainneen asuinpaikan ja bussivarikon naapureista löytyi lisävoimaksi monta kuskia.

 
Ruposen ja Mötön bussit Tohmajärven asemalla.
 
 
Pesosen Eino on näköjään lisäillyt öljyä Bedfordin moottoriin.

 
Töihin lähdössä. Leo Lassila Toivo Havukainen, Sirkka Pesonen ja Eino Pesonen.

KUUTOSTIEN VALMISTUMINEN vuonna 1959 muutti liikenneoloja jolloin Tohmajärven merkitys solmukohtana väheni. Joensuuhun suunnattiin maantietä myöten ja yleinen autoistuminen oli hyvässä vauhdissa. Kalle Möttö oli eläkeiässä. Perheessä tehtiin ratkaisu reittioikeuksien myynnistä M. Ruponen Oy:lle. Jäljelle jäi osa autoista ja toimintaa jatkettiin koululaiskuljetuksilla ja tilausajoilla.

KALLE OLI sydämellisen ystävällinen ihminen ja lämminhenkinen kristitty. Tosin hän toimi vapaaseurakunnan piirissä, mutta hyvässä yhteistyössä Kiteen seurakunnan kanssa. Kirkkokuoron laulajanakin Kalle oli vuosikymmenet. Hän järjesti vuosittain isoja herätysjuhlia Kiteen kirkolla ja ympäristön kylissä säestäen laulantaa pienellä matkaharmonillaan. Seuroissa oli paljon väkeä, kuten tämänkin tarinan yhdestä kuvasta voi päätellä. Pitäjällä kerrotaan liikennöitsijän luonnetta hyvin kuvaavasta tapahtumasta: Möttö meni autotalliin ja eräs kuljettajista oli rasvamontussa bussin alla noituillen kovasti. Mies ei ollut huomannut Kallen tuloa kunnes tämä rauhallisesti totesi: Tule Ville jo pois, ette te mahdu siellä porukassa touhuamaan!

 
Langokset yhteisessä kuvassa. Eino Pesonen ja Lauri Möttö,
 
 
Vuonna 1963 syttynyt tulipalo tuhosi hetkessä Mötön autovarikon ja myös paikalla olleet linjurit. Osa niistä oli Ruposen omistamia, mutta ainakin yhtä monta Mötön bussia koki saman kohtalon. Se oli paha takaisku vanhalle Kalle Mötölle, jolla silloin oli ikää  67 vuotta.
 
KALLE MÖTTÖ nukkui kuolonuneen 78-vuotiaana vuonna 1975. Yrityksen jatkajina on tätä nykyä Kallen jälkeen jo kolmas polvi. Hänen poikansa Laurin pojista Pekka on tullut tunnetuksi mm. OnniBus-nimellä tunnetun halpaliikenneketjun käynnistäjänä. Vanhempi veljes, Pertti, toimii bussialan yrittäjänä Kiteellä.

KUTEN ON JO tullut kerrotuksi, Mötön vanhin tytär oli Sirkka. Ihmeellistä elämän johdatusta voidaan  nähdä siinä, että Sirkka Pesonen sai iäisyyskutsun 5. päivänä tammikuuta 2018.
Kun laadimme tätä artikkelia menneen joulun alla yhdessä Veikko Pesosen ja hänen poikiensa kanssa, muistelin Sirkan hymyilevää ja ystävällistä olemusta. Erikoisesti näitä muistoja on niiltä vuosilta, kun Eino Pesonen ja Sirkka Möttö kihlaparina olivat kaksin ajoreitillä Kitee-Potoskavaara-Akkala-Tohmajärven asema. Todella iloisena ja ystävällisenä hän suhtautui meihin, kun sisareni kanssa Potoskavaaraan usein matkasimme. Luulen että silloin puhutaan vuosista 1950 ja 1951. Veikko kertoi silloin äidistään, että sama ystävällisyys ja herkkä hymy seurasivat Sirkkaa läpi elämän. Rauhaa hänen levolleen!  Hattu ei Pesosiltakaan ole jäänyt "kannonpäähän" . Einon ja Sirkan poika Veikko Pesonen kolmen poikansa kanssa jatkaa bussiliikennettä toiminimellä Kiteen Liikennepalvelu Oy. Kalustoa on huomattavan paljon.
 
 
Kiteen Liikennepalvelun klaustoon hankittiin joulun alla 2017 jälleen yksi uusi bussi. Tosin aivan tuliterä tämä Puoalasta löydetty Volvo ei ole, mutta siisti se on niin päätä kuin sisältäkin.
 

tiistai 2. tammikuuta 2018

Kiteenlahden muuttolinnut.


Vanhan Sortavalaan johtavan maantien varressa sijaitsevassa Kiteenlahden kylässä elettiin 1960-luvulla miltei "topeliaanisessa" rauhassa. Sodista oli toivuttu ja asujaimisto vakaantunut aloilleen. Muutamat siirtolaisperheet olivat saaneet kylän syrjäkulmilta asutustilan, mutta hekin olivat jo sulautuneet osaksi kyläkunnan väkeä.
Siinä tilanteessa moni asia liikahti, kun Tuomo ja Kaarina Piironen ostivat pienen maatilan Kiteenjärven rannalta. Paikka oli aurinkoinen, järvi etelän suunnassa. Silloin vuosi oli 1965.  Pinta-alaa oli vähän vaille 10 hehtaaria. Valmista peltoakin oli kolmen hehtaarin verran. Aikaisempina kesinä lomia oli vietetty vuokramökissä Virroilla. Sortavalassa syntynyt Kaarina ja Nurmeksen poika Tuomo halusivat kuitenkin lähemmä karjalaisia juuriaan. Tuomo oli yksi suuren perheen lapsista, yhdeksästä lapsesta, jotka olivat jääneet vanhemmistaan orvoiksi varhain. Tuomo-pojalla oli silloin ikää vasta alakoululaisen verran.
       Moni sattuma vaikutti siihen, että valinta osui juuri Kiteenlahteen. Setäni Niilo oli tarjonnut palstaa minullekin lisämaiksi. Kauppojen esteeksi ei niinkään tullut hinta kuin se, että olimme juuri aloittamassa uuden navetan rakentamista, sekin pääosin velkavaroin. Pian sen oivalsimme, että kylän kannalta oli onni, kun eloisa Piirosten perhe tänne asettui kesiään viettämään.

     Luonnollisesti kesäpaikan hankkineilla oli mielessä paljon suunnitelmia. Yksi pulma oli jo tiedossa: isolta tieltä kartoissa Tuhkalansaareksi nimettyyn kesäpaikkaan oli matkaa kolmisen kilometriä, mutta loppukilometriltä puuttui tie ja ihan taipaleen lopusta Hiidenjoen ylittävä silta.  Kauppaa tehtäessä asiaa oli hieman vähätelty ja myyjä innostui lupaamaan että hän laittaa niin tien kuin sillankin kuntoon.
     Ei asia kuitenkaan yhden miehen hommana onnistunut, joten järjestettiin melkoisen isot talkoot. Niistä sitten tulikin asia, joka jo näin "kättelyssä" tutustutti Tuomon ja Kaarinan uuteen naapurustoon. Talkoisiin meitä löytyi puolenkymmentä isäntää traktoreineen. Toveruus kiteenlahtelaisten kanssa alkoi kehittyä. Pääasiakin tuli hoidetuksi, tie ja sen perin tarpeellinen silta saatiin autolla ajettavaan kuntoon melkoisen nopeasti.


Tuomo ja Kaarina kesäpaikkansa kuistilla vuonna 2008.


  Tämä otos on Hiidensaaresta vuodelta 2011. Vielä kerran Kaarina on emännöinyt pöydän koreaksi. Hänen ja Tuomon seurana tässä kuvassa ovat Pajapellon nurkan asukkaat.

Sattumaa oli sekin, että naapurikylästä löytyi uuden rakennuksen vierelle tarpeettomaksi jäänyt lujahirsinen talo. Se purettiin ja kuljetettiin uudelle jalustalle. Jo vuodesta 1967 perhe alkoi viettää kesiään tuossa komeaksi kohonneessa pytingissä.

      Insinööritoimisto Vesi-Hydron osakkaana Tuomon työt olivat Helsingissä. Lukuisia vesitorneja ja muuta kunnallistekniikkaa rakennettiin hänen tekemillään suunnitelmilla eri puolille Suomea. Myöhemmin Tuomo kertoi, että tontti Kiteenlahdesta ostettiin niillä palkintorahoilla, jotka hän Porvoon uuden vesitornin suunnittelukilpailun voittajana vuonna 1965 oli saanut.
      Pitkä ajomatka Kiteelle ei silloin alle 45-vuotiaalle miehelle ollut  este. Lukemattoman monet olivat ne viikonloput, kun Tuomo Piironen ajoi Helsingistä Kiteelle siellä odottelevan perheensä pariin. Ensimmäisinä vuosina firmassa tehtiin lauantainakin töitä puolillepäiville asti. Piirosten lapset olivat jo aikuistumassa. Tytöt olivat teini-iässä. Nuorin on Pekka, joka niihin aikoihin oli noin 10-vuotias.

 
Tässä ovat menossa eräät kekkerit Piirosten komeassa pirtissä. Ajankohta on kesä 1993. Seurue on kooltaan melko tyypillinen. Tavallisesti vieraita oli kymmenkunta, tässä porukkaa näkyy olevan vähän enemmän.

     Toimen miehenä Tuomo rakenteli yksin tai pienen apulaisjoukon kanssa talon pihapiiriin monta rakennusta lisää. Karjalaisen vilkas Kaarina ja saman henkinen Tuomo saivat kylän väestä ison ystäväjoukon, johon pääsimme mukaan. Yksi Kaarinan vahvoista taidoista oli juhlien järjestäminen ja tunnelman luominen. Tuomo oli siinä monesti tarpeellinen joviaali tuki ja käytökseltään todella tyylikäs herrasmies. Hän oli vierailleen kohtelias ja jämptinä miehenä katsoi senkin, että "oorninki" meni sääntöjen mukaan. 


Tuomo ja Kaarina olivat viimeistä kertaa mökkivierainamme kesällä 2012. Se jäi heidän viimeiseksi kesäkseen heille niin rakkaassa kesäpaikassa. Noin 45 vuotta sitä kesti ja pariskunta tuli erottamattomaksi osaksi omiakin kesiämme.
 
Monissa rakennuspuuhissa Tuomo saattoi tarvita apua kylän miesväeltä. Kyläyhteisössä on monta eri alojen osaajaa. Joskus tarvittiin putkimiestä, joskus traktoria, silloin vaikkapa kallistelevan aitan nurkkaa nostamaan. Apua löytyi helposti, Tuomosta pidettiin ja meistä oli miltei etuoikeus, jos hän avukseen pyysi. Vastavuoroisesti Tuomo ja Kaarina nähtiin kylän talojen heinäpelloilla. Apu oli tarpeen niinä vuosina, jolloin kuivanheinän korjuumenetelmänä oli seiväskuivatus ja heinien latoon ajo tehtiin hartiavoimin.
     Piiroisten lapset aikuistuivat perheen viettäessä kesiään kylässämme. He muodostivat kukin oman perheensä ja Maijan kaksi tytärtä olivat leikkitovereita naapuruston saman ikäisille lapsille.
     Vuosien vieriessä isovanhemmat saavuttivat eläkeiän. Nyt Kaarina ja Tuomo saattoivat olla kesät yhtäjaksoisesti Hiidensaaressa, näinhän paikka puheissa tiedettiin. Ystävyyssuhteet naapureihin syvenivät. Tehtiin yhteisiä matkoja kulttuuritapahtumiin ja rajan avauduttua monesti vaikkapa Sortavalan laulujuhlille. Mieskuoroharrastus yhdisti Tuomon kiteenlahtelaisiin laulumiehiin. Samalla Tuomo Piirosesta tuli usealle muullekin Kiteen mieskuoron laulajalle tuttu toveri.


Kiteen mieskuoron juhliessa satavuotista ikäänsä keväällä 2006, ystävämme Tuomo Piironen oli eräs onnittelijoista. Hän seisoo kuvassa vasemmalla
 

Vuosien kuluessa Hiidenjoen silta jouduttiin uusimaan useampaan kertaan. Jokiperkaus tehtiin kesällä 1987. Tässä sen jälkeen tehdyssä sillassa on aikaisempien haapavuoliaisten tilalla kaksi jatkettua kuorma-auton runkoa. Kuva on tilanteesta kun niitä asetellaan paikoilleen. Nyt miesten apuna on jo koneita uoman kummallakin rannalla.
 
 
 Hämyisä syyskesän ilta. Savusauna lämpiää parhaillaan. Vastarannalla oleva aurinko on laskemassa ja osaksi häikäisee kameran linssiä. Tuomo-isäntäkin näkyy hieman hämärästi kun hän kävelee lämmityspuuhissa saunan suuntaan (kun klikkaat kuvan suureksi, mieskin löytyy paremmin hämärän kätköistä).
 
Ja Tuomon järjestämät savusaunaillat, ne olivat elämyksiä jotka eivät unohdu koskaan. Niitä osattiin odotella jo niinäkin vuosina, jolloin hän oli vielä työelämässä. Saunomisissa ja muissa kekkereissä toimi niissäkin vastavuoroisuus. Kun lähimmässä ystäväjoukossa oli kaikkiaan noin tusinan verran väkeä, kesän kuukausille osui monen mukana olleen syntymä- ja nimipäiviä. Hääpäivätkin juhlittiin vaikka pyöreitä vuosilukuja ei olisi kohdalle sattunutkaan. Kiteenlahdessa vietetyt kesät  jatkuivat Tuomolla ja Kaarinalla aina vuoteen 2012. 
     Parisuhde Kaarinan kanssa kesti sekin uskomattomat seitsemänkymmentä vuotta. Varmasti elämä vilkkaan karjalaisnaisen kanssa oli Tuomolle eräs voimanlähde. Kaarinalle Tuomo taas oli turvallinen ja luotettava kumppani. Kun Hiidensaari ihan viime vuosina sai uudet omistajat omasta tyttärestä miehineen, siis Maijasta ja Vesasta, Kaarinan ja Tuomon käynnit kylässä harvenivat. Elämän piiriksi tuli Helsingin koti.
 

Savusauna on lämmitetty. Kohta lauteille nousevat Kaarinan ja Tuomon vieraat.


Vilvoittelemme saunan kuistilla. Illan isäntä Tuomo istuu oikealla.


Vilvoittelu on osa saunonnan rituaaleja. Tässä istumme kolmisin oman mökkimme rantapenkillä kasvot Hyypiille päin.
 

Tuomo täytti 90 vuotta toukokuun lopulla 2013. Olimme Hotelli Herttuassa Kerimäellä häntä onnittelemassa.
 
Lopulta meitä kiteenlahtelaisia oli enää hyvin pieni joukko, joka piti säännöllisesti yhteyttä Piirosiin. Pariskunta sai vuosittain muutaman sotaveteraaneille tarkoitetun kylpyläviikon, joita järjestettiin muun muassa Kerimäellä. Siitä tuli säännöllinen tapaamisemme, joita järjestimme vuoteen 2016 asti . Muistan, kuinka Kaarinan ja Tuomon, sekä Ylä-Timolan Seijan ja Yrjön kanssa siellä viimeistä kertaa ruokaillessamme, huomio kiintyi Tuomon yhä hyvään ryhtiin, miehen suoraselkäisyyteen. Sellaisena hän säilyykin muistoissamme: ryhdikkäänä ja suoraselkäisenä, niin henkisesti kuin muultakin olemukseltaan.
     Ystävämme Tuomo sai lähtökutsun joulun alla 2017. Joulukuun 28. päivänä saattelimme hänet haudan lepoon. Perhe ei unohtanut kiteenlahtelaisia ystäviään. Olimme naapurimme Yrjö Timosen kanssa siinä kuuden miehen joukossa, joka Hietanimen kappelin katafalkilta kantoi Tuomon tomumajan hänen viimeiselle matkalleen. Mielissä elää hiljainen kiitos niistä vuosista, jotka osaltamme saimme elää niin hienon ihmisen kanssa kuin ystävämme Tuomo Piironen oli. 


Tuomo oli myös sotaveteraani. Siksi isänmaallisin värein verhoiltu arkku oli omaisilta hyvä valinta.


Tuomo siunattiin viimeiseen lepoonsa Hietaniemen uudessa kappelissa 28. päivänä joulukuuta 2017.


Laulumiesten seniorikuoro Urisevat ukot oli Tuomon kuoroista viimeinen. Tässä sen pieni kokoonpano esiintyy Hietaniemen kappelissa.


Olimme Yrjö Timosen kanssa ne kaksi kesänaapuria, jotka omaiset pyysivät kantamaan Tuomon arkkua kappelista ulos siellä odottavaan autoon. 

maanantai 25. joulukuuta 2017

Kuoroveli Seppo Havukaisen poismenon 10-vuotismuisto

"Kiitävi aika, vierähtävät vuodet, miespolvet vaipuvat unholaan" - nämä tutut laulunsanat ovat taas kaikuneet lukuisissa joulunajan tapahtumissa ja myös radion ja television ohjelmissa. Jouluna on ollut aikaa pysähtyä  muistelemaan noita menneitä ystäviämme, jotka "vuosien vieriessä" ovat poistuneet joukostamme.

Kiteenlahtelainen Seppo Havukainen menehtyi kuulaana lokakuisena päivänä vuona 2007. Juuri eläkkeelle siirtynyt mies oli toverijoukon mukana hirvenmetsästyksessä. Aika rientää vinhaa vauhtia ja tuntuu vaikealta uskoa, että siitäkin tapahtumasta on kulunut jo kymmenen vuotta. Seppo oli hyvin lahjakas ihminen ja miltei itseoppineena toimi muun muassa Kiteen mieskuoron toisena johtajana yli kymmenen vuotta. Tähän alle olen liittänyt Sepon hautajaisiin laatimani muistosanat. Tosin elämä kuljetti tämän asian niin, etten leikkauspotilaaksi Joensuuhun joutumiseni takia itse voinut olla hautajaisissa läsnä. Kuoroveli Jorma Gröhn otti tehtävän ja luki muistotilaisuudessa tekstin.
 
 
Sepon hautakivi on kaunis ja kertoo miehen musiikkiharrastuksesta. Avatut lehdet, nuottiavain ja taivasta kohti lentävät linnut ovat monella tavalla vertauskuvallinen viesti.
 
SEPPO HAVUKAISEN MUISTOLLE.

Lauantai-iltapäivällä lokakuun ensimmäisenä viikonvaihteena levisi kulovalkean tavoin tieto Seppo Havukaisen täysin odottamattomasta ja jokaista hänet tuntenutta syvästi järkyttäneestä poistumisesta keskuudestamme. Lähes kaikilla joita uutinen kohtasi, oli tuoreessa muistissa jokin tapahtuma, äskettäinen kohtaaminen Sepon kanssa, valoisa muisto. Monet odotettavissa olevat asiat tuntuivat olevan järjestyksessä. Tulevaisuus oli täynnä yhteisiä tavoitteita ja toiveita. Tänään olemme nöyrtyjän paikalla. Asioiden Suuri Järjestäjä on katsonut Sepon moninaisen päivätyön päättyneeksi. Uurastaja on saanut levon. Sen asian hyväksyminen asettaa kaikki jäljelle jääneet, taas kerran, tyytymään siihen tarkoituksenmukaisuuteen, joka aina on ihmiselle annetun ymmärtämisen yläpuolella.
     Seppo Havukainen, ”Alatuvan Seppo”, syntyi parhaaseen toukoaikaan keväällä 1947. Vuosi oli sama, jonka aikana syntyi Suomeen historian suurin ikäluokka, noin 110.000 lasta. Seppo oli perheen neljästä lapsesta nuorin, Ensimmäinen oli Arvi, sitten Alpo, joka menehtyi kouluikäisenä pari vuotta ennen Sepon syntymää. Perheen ainoa tytär Seija, oli viisi vuotta Seppoa vanhempi. Havukkalanmäki on Kiteenlahden kylän osa, joka on saanut nimensä kun suvun ensimmäinen asuja Kiteenlahdessa oli muuttanut sinne Savosta 1680-luvulla. Sepon kotitila Alatupa, oli lohkottu omaksi tilakseen päätilasta jo 1700-luvun loppupuolella.

 
 
Seppo oli aina valmis ottamaan kuoronjohtajan paikan. Tässä joukko on Sortavalassa uuden kirkkoherran virkaanasettajaisjuhlassa. Paikka on Sortavalan evankelisluterilainen kirkko.
 
Kotipellot olivat rinteitä ja kivisiäkin, leipä ei irronnut helposti. Heikki-isän kanssa opittiin työtä ja talonpitoa. Alkuaan samaa tilaa oli myös Kiteenlahden koulu, vajaan puolen kilometrin päässä. Siellä oli opettajana yli 30 vuotta Eemil Nikkonen, Kiteen Mieskuoron ensimmäinen johtaja. Sepon isä, ”Alatuvan Heikki” oli hänen oppilaitaan ja hänkin musiikkimies, talonisännyyden lisäksi Heikistä kehittyi pitkäaikainen kyläpelimanni Kiteenlahteen. Sepon ollessa kouluiässä, opettajana oli jo toisen polven Nikkonen, Aarre, joka huomasi Sepon poikkeuksellisen musikaalisuuden. Hän olisi halunnut pojan menevän opiskelemaan alaa ammatiksi ja antoi solistitehtäviä koulun juhliin. Iltapuhteina koululaisena ja myöhemminkin, nuorukaisena, Seppo pistäytyi usein opettajan luokse oppimaan laulua, musiikin teoriaa ja soittamista urkuharmonilla.
 
     Sepon aikuistuessa oltiin ajassa, jolloin kotikylänkin nuoret suurin joukoin lähtivät työn perässä rintamaille. Seppo jäi Kiteelle, hommia löytyi kotitilan pelloilla ja metsissä. Sitten konemiehenä maanrakennuksessa ja huoltamoalalla. Yksi tärkeä alue oli musiikki, solistia tarvittiin orkesterikeikoille. Myöhemmin tuli perustettua oma yhtye. Erilaisina kokoonpanoina toimineissa ryhmissä Seppo lauloi viimeiseen saakka. Lukemattomat ovat perhejuhlat, ilossa ja surussa, joihin kauniin tenoriäänen omistavaa Seppo Havukaista pyydettiin tuomaan laulullaan arvokasta sisältöä.
 
 
Kun Sortavalan kaupungin 375-vuotisjuhlat pidettiin heinäkuun alussa 2007, ensimmäinen tapahtuma siellä oli aattoillan pieni avajaiskonsertti Kronid Gogolevin ateljeessa. Ohjelmassa oli muutamia sooloesityksiä, kvartettilaulua mies- ja naiskokoonpanoilla ja lopuksi yhteisenä sekakuorona esitettyjä kappaleita. Tässä laulamme Suomen laulua Seppo Havukaisen johdolla.

Kiteen Mieskuorossa Seppo lauloi yli kolmekymmentäviisi vuotta. Paitsi rivissä laulamista, mies kutsuttiin monesti konserttien solistiksi. Viimeisten yli kymmenen vuoden ajan hän oli kuoron varajohtaja, joka auliisti järjesti aikaa tehtävälleen. Joskus kuoro piti koota esiintymään hyvinkin lyhyellä varoitusajalla.  Kun kuoro sai uuden johtajan Janne Piipposesta puolenkymmentä vuotta sitten, johtajan päivätyöstä ja Joensuun seudulla asumisesta johtui, että varajohtajaa tarvittiin kuoron eteen entistä enemmän. Luonnollinen lahjakkuus oli suuri avu ja karttuva kokeneisuus lisäsi varmuutta. Hänen johdollaan oli turvallista laulaa. Eräs toiminnan osa, kuoron esiintymiset Sortavalan ystävyyskuorotapahtumissa ja siellä luterilaisessa kirkossa, olivat lähes poikkeuksetta Sepon johtamia.
 
 
Hyvin monesti me kaksi Kiteenlahden miestä olimme yhteisillä matkoilla. Tämä kuva palauttaa mieleen erään aamuhetken, kun olimme samassa pöydässä hotelliaamiaisella.
 
Varsinainen pitkäaikainen toimeentulon lähde oli Kiteen taksissa autoilijana. Sepon myönteinen elämänasenne sopi hyvin asiakasläheiseen palvelutyöhön. Se toi hänelle erikoisen laajan tuttavapiirin, lähes kaikki kotiseudun ihmiset. Työ vei mukaan taksiyhdistyksen hallintoon ja maakuntatasoiseen alan järjestö- ja yleiseen kehittämistyöhön.
     Hyvää talousnäkemystä tarvittiin osuuspankin hallinnossakin monien vuosien ajan. Harrastuksiin kuuluivat omana aikanaan niin nuorkauppakamari- kuin Lions-toimintakin. Monta rautaa oli tulessa. Viitisentoista vuotta sitten pahenneet sydänoireet johtivat leikkauspöydälle. Silloin oli tarpeen tehdä tiliä tarpeellisen ja välttämättömän välillä. Rönsyjä piti karsia, mutta musiikkiin liittyvät asiat säilyttivät asemansa.
 
 
Havukaisten sukuseuralle paljastettiin muistopaasi kesällä 2005. Seppo luovutti maapalan sen alle, sillä kyseessä oli osa sitä maatilaa, jonne ensimmäinen Kiteenlahteen vakituisesti asunaan jäänyt Havukais-suvun edustaja 1600-luvulla asettui. Muistokivijuhlassa oli arvokas ohjelma. Sukuseuran varapuheenjohtajaksi äskettäin valittu  Seppo Havukainen esittää tässä yksinlaulua. Harmonikkasäestäjinä ovat serkukset Tapio ja Pertti Matikainen.
 
 
Kiteen mieskuoron 100-vuotishistoriakirja valmistui joulun alla 2005. Työn päätökseen saantia juhlittiin ravintola Rebekassa. Laulua johtaa tässäkin Seppo Havukainen. 
 
 
Kuva on keväältä 2006. Silloin mieskuoro juhli 100-vuotiasta ikäänsä. Juhlavastaanotolla kuoroa edusti tervehdyksien vastaanottajina tämä kokoonpano. Henkilöt vasemmalta: kuoron puheenjohtaja Teppo Mikkonen, kuoron isäntä Sulo Tapanen ja muista laulajista sitten Osmo Leppänen ja Risto Hirvonen. Seppo Havukainen on äärimmäisenä oikealla.
  
 
Opettaja Kalevi Keinonen jätti vielä eläkevuosinaan lähtemättömän jäljen entisen kotikuntansa Ruskealan uudempaan historiaan. Mies ehti olla muutaman vuoden myös Kiteen mieskuoron varajohtajana. Kun Kalevi saavutti 80 vuoden iän, kävimme kuorona hänen juhlissaan laulutervehdyksellä. Seppo istuu ensimmäisenä vasemmalla.

 
Joulukuussa 2006 veimme Sortavalan kirjastoon kunniataulun, jossa kerrotaan kuoron esiintyneen sata vuotta aikaisemmin, siis kesällä 1906, Sortavalan laulujuhlilla, Kuva on tapahtuman illanvietosta. Seppo avaa kuohuviinipulloa ja Senja ystäväkuorosta seuraa kuinka puuha onnistuu.

 
Toukokuun lopulla 2007 teimme ystävyyskuorovierailun Sortavalaan. 27.toukokuuta olimme yhteisellä matkalla Valamon luostarisaarelle. Kuvassa keskellä seisoo hyväntuulinen Seppo ja oikealle hänestä Matti Saukkonen, kuoron nykyinen puheenjohtaja.

Runsaan vuoden takaisen liikenneturman seurauksena Seppo Havukainen joutui jättämään taksiautoilijan työn, alussa ajateltuna vain väliaikaisesti. Vammat olivat kuitenkin niin vakavia, että mies jäi eläkkeelle syksyllä tänä vuotena. Lapsenlapsille ja isoisänä olemiselle tuli aikaa jo sairasloman aikana. Sepon ja Airin perheen kahdella tyttärellä on yhteensä kolme lasta, rakkaita lastenlapsia. Tyttärien perheiden talonrakennustöissä ja kaikenlaisessa elämän tukemisessa isovanhemmat olivat juuri löytäneet uuden, rikkaan tehtäväkentän. Sitä iloista työtä näytti olevan tiedossa pitkäaikaisiksi ajatelluille vapaammille vuosille. On paljon asioita joita oli suunniteltu tehtäväksi, vapaa-ajankotina viime vuosina palvelleen Alatuvankin pihapiirissä. Liian moni asia jäi varhaisen lähtökutsun vuoksi kesken. 
     Eräs nuoruusvuosien harrastus Sepolla oli aseen kanssa samoilu metsässä pienriistan jäljillä. Sitten tuli liityttyä kotikylän hirviseurueeseen. Toistakymmentä vuotta sitten siitä piti monen muun asian ohessa luopua. Nyt, juuri eläkkeelle päästyä, siihen tuntui taas olevan aikaa. Lokakuun ensimmäisenä lauantaina laulumies oli taas metsästäjän passipaikalla, pitkän tauon jälkeen. Harvinaisen pian oli jo saaliskin näköpiirissä. Siinä vain laukaus, kohta vielä toinen, sitten tuli suuri, uhkaava hiljaisuus. Miksi? Metsästystoverin monille hyville asioille sykkinyt sydän oli ainiaaksi pysähtynyt.
      Perhepiirissä tiedettiin, että isä oli tänä syksynä tavallista väsyneempi. Itse hän sitä vähätteli, eikä halunnut asiasta puhuttavan. Piti saada taimikonraivaus Alatuvalla tehdyksi, sinne suuntautui matka monena menneen kesän päivänä. Työ tuli päätökseen viikko ennen kohtalokasta lauantaita. Kun mies silloin illansuussa palasi kotiin, Airin mieleen on jäänyt, kun tämä sanoi: Nyt on puuta omiin ja tyttöjen uuneihin ainakin seuraaviksi kahdeksi vuodeksi. Sieltä aholta ne löydätte, jos itse en ole enää niitä pilkkomassa.
      Kuluvan syksyn viikkoina Seppo pariinkin kertaan huokaili: Jospa viimeiselle matkalle saisi lähteä seisoviltaan, saappaat jalassa. Olisipa silloin valoisaa, niin näkisi lähtiessään vielä kerran nämä maisemat. Sepon lähtiessä oli kauneimman ruskan aika, aurinkoinen ja syyskuulas päivä. Väsyneenä lausutut huokaukset oli kuultu. Elämä sai jatkua toimeliaana loppuun saakka.

Kun Seppo syyskuun viimeisenä torstaina Alatuvalta lähtiessään painoi talon oven kiinni, ei hän eikä kukaan muukaan voinut arvata, että siinä hetkessä oli suuri historiallinen päätepiste. Kiteellä edelleen asuvana hän oli suvun viimeinen Havukaisen nimeä kantava mies, jonka lukuisten sukupolvien takainen esi-isä, Juho Havukainen, oli tullut Havukkalanmäelle yli 320 vuotta aikaisemmin.
     Havukkala- ja sittemmin Alatupa- tilaa on asuttu yhtäjaksoisesti sukupolvelta toiselle näihin päiviin asti. Havukaisten sukuseuran varapuheenjohtajana toiminut Seppo oli mukana rakentamassa suvun muistomerkkiä oman pellon kulmaan muutama vuosi sitten. Sillä paikalla oli sijainnut ensimmäisen kylään tulleen esi-isän asuintalo. Ovensa lopullisesti sulkenut lähtijä vei mukanaan suuren historiallisen perinnön miespolvista, jotka niin kauan olivat kotikontua ja sen rinteitä asuneet.
 
 
Lokakuun 30. päivänä vuonna 2010 meillä oli Sortavalan akateemisen  naiskuoron kanssa yhteinen konsertti Kiteellä. Silloin ystävyyskuoron laulajat kävivät tervehdyskäynnillä myös Sepon haudalla. Mukana oli mieskuoron silloinen puheenjohtaja Teppo Mikkonen.

Erään ystäväkuoron lähettämä surunvalittelu Seppo Havukaisen omaisille ja mieskuorolle päättyi sanoihin: valoisa muisto tästä erinomaisen myönteisestä ihmisestä ja muusikosta tulee säilymään kauan sydämissämme. Näin uskon meidän kaikkien ajattelevan. Olkoon osana surutyötämme se, että oppisimme siirtämään ja kasvattamaan ympärillemme enemmän valoa ja myönteisyyttä. Sitä jota Sepon lähellä elämisestä, hänen lämmöstään, on omaan sisimpäämme jäänyt itämään.

 
Kiteen mieskuoron 110-vuotisjuhlat olivat sattumalta tasan kuutta vuotta myöhemmin, kuin edellisen kuvan tekstissä kerrottu kuorojen yhteiskonsertti oli ollut vuonna 2010.  Ajankohta oli siis 30.10.2016. Kuoromme lähetystö kävi kunniakäynneillä edesmenneitten johtajiensa haudoilla. Tässä olemme Seppo Havukaisen muistokiven vierellä.
 

lauantai 23. joulukuuta 2017

Suomi 100 joulua kohti

Muutaman viikon levähdyksen jälkeen on miltei velvollisuus muistaa niitä jotka turhaan ovat availleet tätä Pajapellon nurkan blogia. Mitään uutta kun sieltä ei ole löytynyt. Kuitenkin näinä viikkoina on juhlittu Suomen 100-vuotismerkkipäivää ja monta muutakin aktiviteettia päiviin on mahtunut. Kun satun olemaan tätä nykyä Kiteen mieskuoron pitkäaikaisin laulaja, ei ole ihme  että tässäkin yhteydessä palaamme niihin kuoron piirissä koettuihin tapahtumiin, joissa joulun 2017 alla olemme olleet mukana.
   
 
Kiteen evankelinen kansanopisto on auliisti tarjonnut kuorollemme harjoitustilat jo kymmenisen vuotta. Opistolla oli oma itsenäisyysjuhlansa 5. joulukuuta. Se oli suunnattu niille lukuisille ulkomailta tulleille opiskelijoille, joita nyt joukossa oli peräti kahdeksastatoista maasta. Rehtori Ulla Kaksonen tiesi kertoa, että vuositasolla noitten alkuperämaitten määräksi tulee täydet kolmekymmentä.


Siellähän sitä odoteltiin ohjelman alkua. Tapahtuman juontanut Plamen Dimov ikuisti tilanteet.

 
Opiston kansainvälinen opiskelijajoukko antoi henkilökunnalle muistoksi jostakin kaukaa tuodut huivit.

 
Maljaa nostetaan Suomen kunniaksi. Pommacia tosin, mikäs siinä! Etualalla Plamen Dimov, sitten rehtori Ulla Kaksonen ja taaimpana opiston johtokunnan puheenjohtaja Heikki Pirinen.

 
Toinen samana päivänä tehty esiintymiskeikka oli Joensuun Rantakylässä. Attendon ylläpitämässä hoivakoti Sirkunhovissa on johtajattarena Kiteellä vaikuttanut Sanna Rouvinen. Hänen pyynnöstään siellä kävimmekin.


Kahvit saatiin laulajanpalkkana, tietenkin joulutorttujen kera.
 


Sanna malttoi kesken kiireittensä istahtaa hetkesi seuraamme.
 
 
Sirkunhovin tilat ovat kauniit ja viihtyisät. Tämä on yksi Attendon niin sanotuista teema-hoivakodeista. Täällä teemat ovat kulttuuri ja taide.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
 
 
Kiteellä lukuisissa Suomi 100 vuotta-tapahtumissa juhlittiin asiaa sen arvoa vastaavalla tavalla. Yllä on Kiteesalissa järjestetyn pääjuhlan ohjelma.
 
 
Itsenäisyyspäivänä 6.12. meillä oli esiintymisiä kirkossa, sankarihaudoilla ja Kiteesalissa. Valokuvaajia ei omasta takaa ollut - tosin melkein. Tämän otoksen ennätti puhelinkameralla näpsäyttää kuoromme johtokunnan jäsen Mauno Rautiaisen Maija -puoliso. Kaukaa otettuna ja käsivaralta on haastava tilanne. Siksi terävyys ei ole huippua, mutta kuvan todistusvoima paikallaolosta riittää.
 
 
Syksyn harjoituskauden päätteeksi meillä oli yhteinen jouluateria. Tunnelma oli lämmin ja iloksemme kaikki kuoron laulajat seuralaisineen olivat paikalla. Houkuttelevan kaunis esillepano - ja jouluruoat olivat makoisat.

 
Muutamia kuvia pöydistä, nämäkin siis jouluaterialta opistolla.


 
Opistolta tämäkin kuva. Joulunpunainen somistus pöydissä ja daamien pukeutumisessa ovat todisteina hyvästä tyylitajusta.
 
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
 
 
Sortavalan naiskuoron juhlaohjelmalehtinen. Yläkuvassa sen kansi ja alla itse juhlan ohjelma. Kuvia klikkaamalla ne saa suuriksi, jolloin tekstien lukeminen helpottuu.

 
 
Ystäväkuoromme Sortavalassa juhli 40-vuotiasta ikäänsä lauantaina 16, joulukuuta. Kiteeläisenä kumppanina rajanylittävässä kulttuurivaihdossa olemme miesporukalla olleet mukana helmikuusta 1990. Nyt siis jo yli 27 vuotta. Laulutervehdystämme Sortavalan kulttuuritalossa johti tällä reissulla varajohtajamme Tuula Tiainen.

 
Sortavalan akateemisen naiskuoron nimi on juhlavuonna vaihtunut muotoon Kansallinen akateeminen naiskuoro. Esiintymistilanne, kuoroa johtaa sen pitkäaikainen johtaja Valentina Voronetskaja. Pianosäestäjänä on konserttimestari ja pianisti Olga Lugovskaja.

 
Yhdistetyt kuorot lauloivat yhden laulun molemmista maista. Suomalainen Karjalan kunnailla toi kaamokseen aurinkoisen tuulahduksen Suomen keväästä. Venäjäksi esitimme heidän kappaleensa suomenkieliseltä nimeltään Päärynäpuu.

 
Edelleen kuva ystäväkuoron juhlatilanteesta. Nyt esiintymispukuja somistavat etnistä taustaa korostavat huivit.

 
Konserttiohjelmassa oli myös pienryhmäkappaleita. Tässä esiintyy naiskvartetti. Henkilöt vasemmalta alkaen ovat Valentina Voronetskaja, Natalia Fokina, Maria Kolobuk, hän kuoron puheenjohtaja, sekä hänestä oikealla Ludmila Ivanova.
 
 
 
Luonnonlahjakkuutena tunnettu ja naisjoukkoon kuuluva laulaja Natalia Fokina on varsin loistelias mezzosopraano. Tässä hän esittää omaa sooloaan; "Lyyrinen laulu elokuvasta Serdsa tsityroh". Sydämestä siis kerrotaan lyriikan keinoin. (Elokuvan nimen helpoin käännös taitaa olla Neljä sydäntä, mutta paremmat venäjäntaitajat korjatkoot!).
 
 
Loppukaronkka on muodostunut perinteeksi. Sortavalan kuorolaiset olivat jälleen panneet pöydän koreaksi.

 
Karonkan pöytäseuruetta vielä toisestakin sektorista

 
Leikki kuulu karjalaiseen ilonpitoon - Sortavalassakin. Piiritanssi sujuu vanhaan malliin.

 
Porukan vanhin joutui erikoistehtävään. Naisten punoma juoni oli laittaa Pajapellon ukko Djedja Moros - Pakkasukko-viittaan. Ja jälleen sitä pyöritystä riitti!

 
Tilanne piti ihan ikuistaa. Djedja Moros iz Finlandii, Pakkasukko Suomesta, kuvattiin ystäväkuoron laulajien ympäröimänä. Mikäpä tuossa, ken leikkiin ryhtyy, hän leikin kestäköön!


Noin puolet matkaan osallistuneista majoittui Piipunpihassa. Muut palasivat Suomeen jo lauantai-iltana. Ennen konserttia piti varustautua iltaa varten, joten tässä odotellaan pöytiin tarjoiltua lounasta.

 
Samasta tilanteesta vielä nämä kaksi kuvaa. Ihan vain sitä varten, että kotipuolessa nähdään missä sitä taas rymyttiin.


 
Ja sitten jäljellä ovat enää hyvän joulun toivotukset ensiksi niille, jotka jaksoivat kuvia tänne asti kahlata. Jouluvalaistu grillimökki kotipihalla on monesti päässyt kuviin niin kesällä kuin talvellakin. Nyt se on hennosti jouluvalaistu, mutta kertoo, että lähellä olevaan Pajapellon nurkan taloon odotetaan taas rauhallista joulujuhlaa. Sitä samaa haluamme toivottaa teillekin kaikki hyvät ystävät, lauluveljet, blogin seuraajat ja te muutkin, jotka toivotukset haluatte vastaanottaa!