keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Ohi ovat taas heinäpoudat ja kesähelteet

Nostalgisin tuntein heinäpellolla. Kalusto on 1960-luvulta ja kuski mallia juuri ennen toista maailmansotaa!


Kuluneen kesän piirteisiin kuului harvinaisen aikaisessa ollut kasvustojen kehitys. Harvoin kuivan heinän korjuu ehtii vuoroon jo ennen juhannusta. Nyt kävi niin, samoin kuin sekin, että kauranpuinnit alkoivat heti elokuun alkupäivinä. Se on liki kolme viikkoa normaalia aikaisemmin. Kuvassa pöyhitään heinäluokoa kesäkuun puolessa välissä.

Suomen kesä on lyhyt, niinhän sen olemme lukemattomia kertoja kuulleet. Kuluneessa sanonnassa on sekä totta että harhaa. Pitkän talven jälkeen viimein saapuvaan kevääseen ja kesään kohdistuu suuria toiveita ja odotuksia. Kesän viikot tuntuvat mennä huiskahtavan yllättävällä vauhdilla ohi. Mutta paljon tapahtumia noihin hektisiin pariinkymmeneen viikkoon mahtuu!

Kehkeytyvän luonnon kanssa yhtä jalkaa käyden miltei unohtaa oman ikänsä ja rajalliset, vielä mahdollisesti edessä olevat elinvuotensa. Kesä tempaa mukaansa niin nuoret kuin vanhatkin. Kun itse saa katsella kaikkea siihen liittyvää pirtin ikkunasta ja kotipihalta näkyvästä, alati vaihtuvasta maisemakortista, tuntee itsekin olevansa osa tuota luonnon suurta näytelmää.


Kesän jälkeen tulevaa talvea varten pitää varustautua monin tavoin: Oma lajinsa on hankkia kuivia polttopuita pakkaspäivien tarpeisiin. Ja parempi vielä, jos ne saavat odotella ja kuivua pinossa peitettyinä tai liiterissä vuoden, pari. Nämä vantterat pöllit ovat ukkelille omanlaisensa lopputili sieltä Perämetsästä, joka keväällä hakattiin. Korjuukoneen tasaus- ja hylkypätkille ei juuri polttopuuta parempaa käyttöä löydy.

Sama Dexta kuin heinäpellolla se tässä pyörittää pilkontaruuvia. Kyseessä ei tosin ole miehelle niin rankka puuha, kuin kuvasta voisi päätellä.




Kesä alkaa jättää hyvästejään. Näky puutarhan läpi naapurin pellolle kertoo syksyn värien tulosta maisemaan.

Tuttuja ja pitkäaikaisia tovereita tavattiin ruskan merkeissä Kolilla. Tässä aloitellaan yhteistä kävelylenkkiä raikkaassa syyssäässä.

Elokuun viimeisillä viikoilla tulivat vihdoin jo odotetut sateet. Sää oli vielä melko lämmin, joten sienet ampaisivat vauhdilla kasvuun. Syyskuun alussa alkaneella sienestyskaudella saatiin koreihin tosi hyvänlaatuisia haaparouskuja ja "karvalaukkuja", joista muutamia sellaisia tässäkin poseeraa syysvärisessä metsäpohjassa.


Yhden aamupäivän korjuutulosta Kiteenlahden ja Satulavaaran sienimetsistä. Kelpaa näistäkin rouskuista tehtyjä herkkuja maistella vaikkapa joulukinkun höysteenä!


Loppusyksyn antia ovat myös puolukat. Tämä kuva on otettu varsinaisesta terapiametsästä: Metsäpohjassa viihtyvä jäkälä kertoo, ettei peloteltu ilmastomuutos ja saasteet ole sentään kaikkea tuhonneet. Värikylläinen näkymä on oikeastaan eräs luonnon suurista taideteoksista.

Aamukasteiset puolukat ovat kypsiä ja herkullisia. Kelpaa noita talveksi talteen poimia!

Ei kotiintuomiksi pelkästään kuvia tälläkään kertaa tullut: Pari sankoa täyttyi puolukoista ja kun mustikatkin vielä maukkaina odottelivat poimijaansa, piti niitäkin kotiinlähtiessä muutamat litrat poimia. Kesä on tosin ollut ihana, mutta onhan syksylläkin puolensa!

Vai kuinka?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti