perjantai 7. lokakuuta 2011

Viides kerta toden sanoo!

Kadriorgin puiston kukkaistutukset olivat vielä syyskuun lopussa silmää hivelevän kauniita.

Kari Suomalainen teki aikoinaan pilapiirroksen UKK:n ulkomaanmatkoista. Kuva kertoi, että lähtöä suunnitteleva maan isä peitti silmänsä, kastoi etusormen leimasintyynyyn ja painoi umpimähkään sormenpäällä leiman seinällä olleeseen maailmankarttaan. Muualla leimoja oli harvakseen, mutta Moskovan kohdalle niitä oli sattunut osumaan kymmenittäin.

Vaikka tässä ei maan isiä ollakaan, sama sairaus taitaa yhdistää monta tämän päivän matkailijaa, kenellä mihinkin suuntaan. Omalle osalle kun on tänä vuonna kertynyt jo viisi matkaa Viron eri kohteisiin. Ja neljännesvuosi on vielä edessäpäin. Kukapa tuon lopullisen saldon uskaltaa vielä mennä sanomaan!

Syyskuun viimeistä päivää vietettiin Tallinnassa opintomatkan merkeissä. Menneen kesän ehkä viimeinen todella lämmin päivä osui kohdalle, kun Tallinnassa ja myös Helsingissä mitattiin yli 20:n plusasteen lämpötiloja varjossakin!
Tallinnassa on nykyään lukuisia Viru-hotellia korkeampia rakennuksia, mutta silti suomalaisten 1970-luvun alussa rakentama 23-kerroksinen "torni" on vieläkin eräs kaupungin tärkeimmistä maamerkeistä.

Viru-hotellin ylimpien kerrosten parvekkeilta avautuu upeita näkymiä kaupungin ylitse.

Tämä panoraama suuntautuu matkustajasatamaa kohti.

Zoomaten kohteet tulevat lähemmäksi. Valoa riitti, joten yksityiskohdatkin toistuvat kuvissa hyvin.

Paikalliset oppaat kertoivat Tallinnan uusista nähtävyyksistä ja kehittyvistä palveluista. Tässä niitä tarinoita kuunnellaan Viru-hotellin 22. kerroksen parvekkeella.

Melko uusi kohde on turisteille äskettäin avautunut KGB-museo. Suurin osa laitteista vietiin pois, kun neuvostoajan joukot poistuivat Virosta maan itsenäistymisen jälkeen. Viru-hotellin 22. kerroksen tiloissa toiminut KGB:n vakoilupiste oli kerrotun mukaan todellinen solmukohta, jonka kautta kulki kaikki "lännestä", kuten USA:stakin välitetty vakoilutieto. Kuvaustilanteessa paikallinen opas kertoo niistä vuosista ja siitä, mitä noissa silloin salaisissa tiloissa vuosikymmenten ajan tapahtui.

Aurinko paistaa ja aurinkoisia ovat kuvaan osuneiden matkatoverien ilmeetkin!

Terassikansa nauttii kesän viimeisistä lämmönsäteistä Tallinnan vanhassa kaupungissa. 30.9.2011.

Kauneutta vaalitaan kaupungin puistoissa ja viheralueilla. Tämä näkymä on Kadriorgin puistosta. Ei uskoisi ajankulun olevan jo myöhäissyksyn kynnyksellä. Lähellä tätä puistoa sijaitsee myös Viron nykytaiteen museo Kumu.

Sinne jäi aurinkoinen Tallinna! Mutta kaikkien mukana olleiden mieleen jäivät kauniit ja lämpimät muistot. Uusia tuttuja saatiin ja entisiä tovereita tuli tavattua tälläkin matkalla. Kiitokset kaikille "reissussa" olleille seurasta, unohtamatta taustavoimana ollutta Pohjolan Matka-yritystä ja sieltä "saattajina" mukana olleita matkailualan ammattilaisia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti