sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Pajapellon nurkasta, viisi ja puoli vuotta blogia



 
Luonto ja sen kauneus, kotiseutuhistoria ja harrastukset. Siinä taitavat olla kolme eniten esillä ollutta teemaa Pajapellon ukon jutuissa. Mikäpä tuossa, hyviä aiheita kaikki! Tämä kuva on otettu Savonlinnan torin vierestä, ajotien jakavalta nurmikkokaistalta.

Pajapellon nurkasta-blogi on perustettu 3.3.2009. Päivityksiä on tehty harvakseen, joten viiteen ja puoleen vuoteen tarinoita on karttunut noin 120. Lukijoita sen sijaan on ollut ilahduttavan paljon. Tämän ajan ilmiöitä onkin, että lukijakunta saattaa kattaa miltei kaikki maapallon mantereet. Asia ei oikeuta rinnanröyhistelyyn, sillä selityksenä ovat todennäköisesti satunnaiset google-haut. Kun sivusto on sitten löytynyt, kaukainenkin lukija saattaa palata sinne uudestaan ja uudestaan. Erilaiset kääntäjä-ohjelmat helpottavat vieraankin kielialueen lukijaa pääsemään "jyvälle" kirjoitusten aiheista.

Tilanteessa 12.10.2014 koko tämän blogin historian kattavaksi kokonaiskävijämääräksi on tallentunut 54.313 avausta. Google tarjoaa myös palvelua nimeltä "dynaamiset katselut", joka laskee kunkin blogin yksittäisten kirjoitusten avaajatilaston. Sen kerrotaan yleensä antavan keskimäärin 3,5 - 4 -kertaisen lukijamäärän normaalisti käytössä olleeseen laskuriin verrattuna. Siihen onkin uskominen, sillä käytössä nyt oleva laskuri ei todellakaan näy rekisteröivän läheskään kaikkia sivustolle tuloja.

Heinäkuun lopulla joku henkilö oli ystävällisesti laittanut linkin tuoreeseen blogiini Kuhmon romppeista ja VMPK:n kokoontumisesta Nilsiän Tahkolla juuri Veteraanimoottoripyöräkerhon omalle sivustolle. Yhden vuorokauden kuluessa linkki avattiin 454 kertaa. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä samalla luettiin myös tuo kyseinen blogi. Omaan laskuriini kirjautui silti vain muutama kymmenen lukijaa siihen nimenomaiseen tekstiin. Tosin kokonaisavauksia kuitenkin sanotulla vuorokaudella Pajapellon nurkkaan kirjautui noin 250.

Toinen esimerkki on Rauta ja Petrooli-tapahtumasta tekemäni kuvablogi. Masinistit-sivustolla tapahtumat-osiossa oleva tieto tarinan olemassaolosta ja blogiosoitteesta on avattu 12.10.2014 mennessä miltei tasan tuhat kertaa. On kohtuullinen oletus, että ainakin puolet osoitteen katsoneista on myös käynyt katsomassa jutun. Aika monta on kirjautunutkin mukaan, mutta kuitennii..., laskuri kun näyttää kuukauden ajalle vaivaiset 62 avausta!

Mutta kaikesta huolimatta, hyvä luku se tämä liki 55.000 kävijääkin on.

 Avaukset 3.3.2009 - 12.10.2014           Kuukausi 12.9. - 12.10.2014

 Suomi         44754                                                             Suomi    876

Yhdysvallat 4.303                                                              Saksa     323

Saksa           1.538                                                            Yhdysvallat 61

Venäjä            945                                                              Ranska    31

Viro                251                                                              Irlanti      23

Ruotsi             247                                                              Romania 21

Englanti          207                                                              Venäjä    13

Ranska           205                                                              Ukraina   12

Kanada          138                                                               Espanja  12

Espanja          124                                                              Alankomaat 9

                                                                                           Englanti 8

 Suosituimmat tekstit lukijamäärinä alk. 3/2009

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


 
 
 
 
 
 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

"Top ten" -lista, viimeinen  kuukausi
 
22.9.2014
62
16.1.2012, 1 kommentti
33
19.8.2014
28
13.8.2013
27
14.8.2010
22
24.11.2009, 2 kommenttia
20
14.1.2012
17
7.9.2014
15
27.12.2011
14

                                                               
Mahdolliselle lukijalle jälleen se vinkki, että luetellut blogitekstien nimet toimivat myös linkkeinä. Jos siis haluaa vilkaista tarinoita nimeä tarkemmin, se on helppoa, vain yhden klikkauksen takana!
                                                                                      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti