lauantai 18. huhtikuuta 2015

Maisemakylä kevään puuhissa

 
Kiteenlahti on saanut taas uuden kevään muitten suomalaiskylien tapaan. Oma kotiseutu on lähellä sydäntä ja tässä pienessä tarinassa avautuu muutama näkymä kevään maisemiin ja puuhiin huhtikuun viikoilla. Joutsenet tulivat Salmenjoen sulaan jo maaliskuun alussa. Nyt ne soutelevat Kiteenjärven sulassa  entisen tiilitehtaanrannan maisemissa. Lauantaina 18.4. joukko oli monikymmenpäinen ja mukana oli muitakin siivekkäitä, kuten vähintään sadoittain pelloille levittäytyneitä hanhia ja joutsenten seurassa vesillä olevia sorsalintuja. Aamulla 19.4. jäänreunalla oli yölevolla olevia joutsenia kuin komeana valkoisena pitsireunuksena. Päivän lämmittyä ne tulevat taas aterialle sulaan matalikkoon. Tarinan aloituskuva on Hyypiiltä. Salmenjoen  sula oli huhtikuun alussa jo laajalti vapautunut jääpeitteestään. 
 
 
Tämä ja seuraava kuva on blogissa vähän niin kuin luvatta. Kesäkiteenlahtelaisena maisemia ikuistanut Esko Taskinen on saanut valokuviksi paljon uskomattoman hienoja luontokuvia Kiteenjärveltä ja maisemakylästä muutenkin. Tässä kuvassa vuodenaika on sama kuin tällä hetkellä, vaikka Kiteenlahden puolelta yli järven otettu kuva on muutaman vuoden takaa.
 
 
Tätä Eskon kuvaa voisi kuvata vaikkapa ilmaisulla perheidylli. Joutsen on lajina eräs kestävän parisuhteen symboli. Komea pariskunta ja viimeisen pesinnän "tulokset"  soutelevat kiteenlahtelaisessa sydänkesässä. 
 
 
Mökkikausi lähestyy - ja rantasaunonnat. Siksi pitää varautua tulevaan vanhalla talonpoikaisperiaatteella "toista toisen aikana". Nämä pilkkeet ovat kuivia saunapuita kesällä 2016. Kuka sitten lieneekin saunojana. Pilkekasa saa kuivahtaa peittelemättä parhaan kevätahavan ja joskus kesäkuulla ne voi ilmavasti suojata jatkokuivumista varten
 
 
Entivanhaiseen aikaan työmailla oli väkeä sen verran, ettei kahvitaukoa tarvinnut viettää yksin. Ajat ovat muuttuneet. Tämä työkaveri on kyllä ainakin aikaansaannoksiltaan isäntää etevämpi, mutta juttuseuraksi siitä ei ole. Pöllien nosto- ja käsittelypöydät sentään tarjoavat palveluaan myös kahvittelualustoina.


Ylläpitohuoltoa kesämökin jo noin 35 vuotta sitten valmistuneessa saunassa. Uudet lauteet ovat nyt vaihteeksi kulmamalliset. Istuintilaa on hieman enemmän kuin entisissä. Ja materiaalikin muuttui: nyt istuinpinnat ovat lämpökäsiteltyä haapaa. Koesaunonta osoitti, etteivät tulevan kesän löylyt jää ainakaan lauteitten puutteen takia kokematta.
 

Lämpimiä odotellessa vielä yksi kesäillan idylli Hyypiinrannan saunojista. Vilvoittelijat edustavat sattumalta synnyin-vuosikymmeniä 1920- 1930- ja 1940. Vähän kaihoisia muistojakin kuva tuo mieleen. Eräs joukosta on perheineen kesiään Kiteenlahdessa 1960-luvulta lähtien viettänyt Tuomo Piironen. Kesä 2012 oli niistä viimeinen, kun ikä alkoi tulla esteeksi pitkän matkan matkustamiselle ja Hiidensaaren hienon "residenssin" hoitamiselle. Tämä kuva otettiin  silloin ikään kuin jäähyväisiksi 45 vuoden yhteisestä ja paljon mukavia muistoja sisältävästä taipaleesta kylän ihmisten kanssa. Niitä muistoja ovat myös jokakesäiset savusaunaillat Tuomon ja Kaarinan vieraina. Toukokuun lopulla 2015 Tuomo saavuttaa ikäpaalun 92 vuotta. Kaarina täytti 88 vuotta kuluvan huhtikuun alussa. 


 Tuomo ja Kaarina saunakahveilla samana lähtiäisiltana elokuussa 2012. Seurana oli parin lähimmän naapurin perhettä.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti