keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kiteenlahden entiset koululaiset kokoontuvat 6.8.2017

 
Kiteenlahden koulu joka aloitti syksyllä 1905, tuli suureen tarpeeseen. Paljon oppilaita oli 1920-luvun alussa, jolta ajalta on tämä kuva. Opettajapariskunta Eemil ja Viola Nikkonen istuvat eturivissä.

 Kiteenlahden koululaisten muistelutapaaminen lähestyy

Viime talvesta lähtien on suunniteltu menneitten aikojen koululaisten yhteistä tapaamista Kiteenlahdessa. Ajankohdaksi on valittu sunnuntai 6. elokuuta. Kylällä toimi parhaimmillaan kaksikin koulupiiriä. Tapahtuma on yhteinen ja koskee kaikkia kynnelle kykeneviä entisiä oppilaita.
Sunnuntaiaamu aloitetaan yhteisellä bussikierroksella Kiteenlahden maisemakylän kiinnostaviin kohteisiin. Sen jälkeen syömme rantakalaa Partalan museopihapiirissä. Iltapäivän vietämme yhteisiä muistoja kertaillen seurojentalolla, jossa tarjotaan osallistujille täytekakkukahvit.
    Tarkemmat tiedot ilmoittautumista varten ovat Koti-Karjalan tässä numerossa olevassa ilmoituksessa. Lisäksi asiaa koskevaa tietoa löytyy myös internetistä. Siellä sitä tulee olemaan blogissa Pajapellon nurkasta. Noitten sanojen googlauksen lisäksi nettihaun toisena vaihtoehtona on "virallinen" blogiosoite kankaalanpekalta.blogspot.com
   Järjestäjät tarjoavat tilaisuuden muutamille valmistelluille muistelupuheenvuoroille seurojentalon kahvittelun lomassa. Lyhyitä ja koulunkäyntiin liittyviä muistoja voivat muutkin varautua siellä kertomaan. Kiteenlahden kyläyhdistys ja muut tapahtuman puuhaajat odottavat elokuun ensimmäisenä sunnuntaina paikalle isoa joukkoa kyläkoulun entisiä oppilaita.
 

 
Kiteenlahdessa toimi 1950-luvun alkuvuosista lähtien toinen koulu seurojentalolla. Lopulta tämä Heinsyrjän koulupiiri lakkautui ja yhteiseen kouluun Havukkalanmäelle palattiin 1970-luvulla. Kuva on seurojentalolta 1960-luvun alussa. Vasemmalla seisova opettaja on Pekka Lehtonen.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Ilmoittautumisohjeet ja suunniteltu ohjelma koululaisten muistelutapahtumaan:

Kiteenlahden koululaisten muistelutapahtuma järjestetään sunnuntaina 6.8 2017.
Ilmoittautumiset voi tehdä puhelimella numeroon 0500-428211. Lisäksi ilmoittautumisen voi hoitaa sähköpostilla osoitteeseen kankaalanpekka39@gmail.com

Bussikierros järjestetään mikäli löytyy riittävä määrä lähtijöitä. Mukaan mahtuu 50 ensimmäisinä ilmoittautunutta. Bussi lähtee seurojentalolta sunnuntaiaamuna klo 9.00. Ne jotka eivät ole mukana kiertoajelulla, voivat tulla suoraan rantakalalle Partalaan. Tapahtuma alkaa siellä klo 12.00. Ruokailun jälkeen siirrytään seurojentalolle jossa päivän ohjelmaa jatketaan.

Ruokailu ja kahvitus maksaa yhteensä 20 euroa. Bussikiertoajelusta peritään lisäksi viiden euron maksu.

Tapahtuman mahdollinen tuotto osoitetaan lyhentämättömänä Kiteenlahden kyläyhdistykselle.

Tervetuloa suurella joukolla mukaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti